![]() |
![]() |
Vas: Tuula kuvassa Multi
Valion Misty Meadow's Niki Laudan kanssa sen voitettua Euroopan Voittaja
tittelin 1998 |
Aloitin
chihuahuoiden kasvattamisen vuonna 1984, kun ensimmäinen
chihuahuani sai pentuja. Olin jo opiskellut paljon
kasvattamisesta ja chihuahuoiden sukutauluista, mutta
täytyy tunnustaa, etta oli tuuria, kun ensimmainen
pentue koostui kahdesta nartusta, joista kummastakin tuli
valioita.
Nartusta, jonka jätin kotiin, FIN & S MVA Misty
Meadows First Fiancéesta, voisi sanoa, etta se oli
kantanarttuni.
Sitten ostin uroksen, Multi Ch Apocodeodar Billy Bragin,
ja nartun, FIN MVA Apocodeodar Heavenly Musicin,
Englannista Bill & Sylvia Stevensoneilta (Apocodeodar
kennel). Heille olen kiitollisuuden velassa, silla sain
sita tyyppia, jota edelleen arvostan ja pyrin jatkamaan.
Näilla kolmella ihastuttavalla chihuahualla ja joillain
ulkopuolisilla astutuksilla loin perustan omalle
linjalleni. Sen jälkeen olen ostanut
uutta verta ulkomailta Yeosinga- ja
Widogi-kenneleista Englannista. Olen tehnyt myos
menestyksekästa yhteistyötä toisten ulkomaisten
kasvattajien kanssa lainaamalla toinen toisillemme
uroksia: Tiddys ja Ohlala. Unohtamatta lukuisia
suomalaisia kasvattajia, joiden kanssa on ollut
yhteistyötä!
Olen saanut tunnustusta Suomen Kennelliitolta
kasvatustyölleni saaden arvostetun
Vuolasvirta-palkinnon!
Olen kasvattanut monia kymmeniä valioita, mutta olen
myos iloinen kasvatustyöni antamista hedelmistä
toisille kasvattajille. Urokseni ovat jättäneet
lukuisia valioita myos toisille kasvattajille, sekä
toisille kasvattajille myymäni narttupennut ovat
lunastaneet paikkansa arvostettuina siitoskoirina.
Chihuahuoitani on ympari maailmaa!!
Vuosi 1996 oli minulla suurien muutosten vuosi. Menin
naimisiin ja muutin Italiaan. Mieheeni, Francesco
Cochettiin, tietysti tutustuin koiranäyttelyssaä silla
han on myos koiraihmisiä.
Francesco on syntynyt koiraperheeseen, silla
hänen isansa oli nayttelytuomari (lähes allrounder) ja
äiti kasvatti kääpiövillakoiria. Olin onnekas, kun
Francesco rakastui myos Chihuahuoihin!!! Itseasiassa nyt
Francesco on kasvattanut joitain pentueita
kennelnimellään di San Gimignano ja on
Italian Kaapiökoirayhdistyksen Chihuahua-jaoksen
puheenjohtaja. Han on myos tuomari (lahes koko 9. ryhmä)
ja sanomattakin selvää on, että han rakastaa
arvostella chihuahuoita!
Vuonna 1997 syntyi tyttäremme Sofia, joka on jo suurena
apuna (?) koirien hoidossa. Toukokuussa 2000 syntyi
toinen tyttäremme Sara.
Kasvatan rakkaudesta chihuahuoihin. Jokaisella tekemälläni
pentueella pyrin parantamaan rotua. Päinvastoin kun
huhut kertovat, meilla on noin 25 chihuahua kotona.
Tämän määrän katson tarpeelliseksi ylläpitämään
tyyppiä ja linjaa jota vaalin. Koiramme nauttivat
Italian auringosta pihallamme maaseudulla puhtaassa ilmassa, sekä saavat runsaasti
huomiota osakseen!!!
| Mieheni, Francesco, ja sylillinen Chihuahuoita Monacon Kansainvälisessä näyttelyssä 1999 | |
| "Kenneltyttömme" Sofia at 2 vuotiaana ystävänsä kanssa! | |
| Sofia 3 1/2 vuotiaana koiranesittäjänä! | |
![]() |
Sara 2 vuotiaana Multi Valion Misty Meadow's Dressed To Dance'n kanssa. |
| Iltapäiväsiestan aika! "Kuka meidät herätti!?" | |
| Koiramme nauttivat Italian auringosta suurella pihallamme maaseudulla puhtaassa ilmassa, sekä saavat runsaasti huomiota osakseen!!! Ne ovat tottumeita lapsiin, mutta enne suosittele niitä perheisiin, joissa on pieniä lapsia! |